Hengitysohjaus ja -kurssit

Hengitysohjaus ja -kurssit

Huokun-studio tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja hengityksen toiminnallistamiseen

Huokun kurssit ja ohjaukset perustuvat irlantilaiseen Oxygen Advantage -hengitysohjelmaan, jonka on perustanut Patrick McKeown. Se on levinnyt ympäri maailmaa, ja ohjaajia on kymmenissä eri maissa, Suomessakin muutama kymmen. Kaikki harjoitukset on testattu laboratorio-olosuhteissa ja todettu turvallisiksi tehdä. Ainoat, kenelle harjoituksia ei suositella ovat raskaana olevat ja vakavasti sairaat. Tämä johtuu siitä, ettei ole tutkimustietoa, miten harjoitukset vaikuttavat heihin.

Harjoituksista saavat hyötyä kaikki ihmiset – harjoitukset ovat helppoja tehdä. Tärkeintä on, että niitä tekee, silloin ne vaikuttavat ja kohottavat perushengitystasoa. Esimerkiksi urheilijat hyötyvät hengitysharjoituksista paljon. Hapenottokyvyn kehittäminen ja eri hengitystekniikoiden hyödyntäminen suorituksen aikana parantaa myös suorituskykyä sekä suorituksesta palautumista. Aivan erityisesti harjoituksista hyötyvät urheilijat, jotka ovat loukkaantuneet. Korkeanpaikan harjoituksilla voi ylläpitää maksimaalista hapenottokykyä myös parantumisen aikana.

Kaikissa kursseissa on sama Oxygen Advantagen oppeja seuraava sisältö. Valitse vain sinulle mieluisin tapa oppia hengityksestä.


HUOKUN HENGITYSKURSSI – avoin etäkurssi: Huokun hengityskurssi koostuu neljästä eri tapaamisesta, jossa opetellaan Oxygen Advantagen ohjelmaan pohjautuvaa toiminnallista hengitystä ja korkeanpaikan harjoituksia sekä mitataan perushengitystaso.
Hengityskurssin aikana käydään läpi kaikki perushengitystä parantavat harjoitukset, sekä liikkumiseen liittyvät harjoitukset, joista on hyötyä hapen imeytymisen kannalta. Lisäksi käydään läpi hyvän yöunen periaatteita. Harjoituksia jatketaan kotona. Kurssin avulla perushengitystaso paranee ohjatusti viikoittain päivyttyvillä ohjeilla – hyvinvointi alkaa lisääntyä heti! Kurssin jälkeen halukkaat voivat jatkaa kehitystään myös ohjatusti yksityisohjauksessa -50% hintaan.

Seuraava etäkurssi alkaa KE 7.9.2022 klo 17:30. Ilmoittaudu mukaan huokunstudio@gmail.com / 040 7009002. Tervetuloa!

HUOKUN HENGITYSKURSSI – yrityksille: Työhyvinvointi on noussut isompien otsikoiden alle viime aikoina, ja yrityksillä on halua panostaa omien työntekijöidensä hyvinvointiin. Hengityskurssi on edullinen vaihtoehto antaa työntekijöille mahdollisuus kehittää hyvinvointiaan niin yksityis- kuin työelämässäänkin. Huokun hengityskurssi koostuu neljästä eri tapaamisesta, jossa opetellaan Oxygen Advantagen ohjelmaan pohjautuvaa toiminnallista hengitystä, korkeanpaikan harjoituksia sekä mitataan perushengitystaso. Kurssin aikana käydään läpi kaikki perushengitystä parantavat harjoitukset, sekä liikkumiseen liittyvät harjoitukset, joista on hyötyä hapen imeytymisen kannalta. Lisäksi käydään läpi hyvän yöunen periaatteita. Harjoituksia jatketaan kotona. Kurssin avulla perushengitystaso paranee ohjatusti viikoittain päivyttyvillä ohjeilla – hyvinvointi alkaa lisääntyä heti. Kurssi voidaan pitää työpaikalla tai meidän järjestämässä tilassa, sovitaan järjestelyt yhdessä varausta tehdessä. Kurssi voidaan järjestää 5-20 henkilölle. Ota yhteyttä sähköpostitse tai soittamalla! Kurssin jälkeen halukkaat voivat jatkaa kehitystään myös ohjatusti yksityisohjauksessa -50% hintaan.

HUOKUN HENGITYSKURSSI – yksityisille ryhmille: Innosta joukkuetovereita, ystäviä tai sukulaisia mukaasi, ja tilaa omalle porukalle yksityinen kurssi! Huokun hengityskurssi koostuu neljästä eri tapaamisesta, jossa opetellaan Oxygen Advantagen ohjelmaan pohjautuvaa toiminnallista hengitystä, korkeanpaikan harjoituksia sekä mitataan perushengitystaso. Kurssin aikana käydään läpi kaikki perushengitystä parantavat harjoitukset, sekä liikkumiseen liittyvät harjoitukset, joista on hyötyä hapen imeytymisen kannalta. Lisäksi käydään läpi hyvän yöunen periaatteita. Harjoituksia jatketaan kotona. Kurssin avulla perushengitystaso paranee ohjatusti viikoittain päivyttyvillä ohjeilla – hyvinvointi alkaa lisääntyä heti. Kurssi voidaan järjestää 5-20 henkilölle. Sijainti, tarjoilut ym sovitaan aina yhdessä varausta tehdessä, laita kyselyä sähköpostitse tai varaa soittamalla! Kurssin jälkeen halukkaat voivat jatkaa kehitystään myös ohjatusti yksityisohjauksessa -50% hintaan.

HUOKUN HENGITYSPÄIVÄ – Huokun hengityspäivä on kurssimuotoinen päivä, jossa opetellaan Oxygen Advantagen ohjelmaan pohjautuvaa toiminnallista hengitystä, korkeanpaikan harjoituksia, sekä mitataan perushengitystaso. Päivän aikana käydään läpi kaikki perushengitystä parantavat harjoitukset. Ulkoilun yhteydessä opetellaan hengittämään niin, että happi oikeasti lisääntyy kehossa. Lisäksi käydään läpi hyvän yöunen periaatteita. Harjoituksia on tarkoitus jatkaa omatoimisesti kotioloissa päivän jälkeen – saat avaimet parempaan hengitykseen loppuelämäksi. Päivä on rauhoittava, virtaatuova ja rentouttava. Päivän jälkeen voit jatkaa kehitystään myös ohjatusti yksityisohajuksessa -50% hintaan.

HENKILÖKOHTAINEN HENGITYSOHJAUS – Henkilökohtaisen ohjauksen kautta saat yksilöityä, sinun henkilökohtaisen tarpeesi kohtaavaa hengitysohjausta. Jo ensimmäisellä kerralla saat ohjeet, jotka alkavat nostamaan perushengityksesi tasoa. Useamman peräkkäisen tunnin aikana pystyt saamaan lisäohjeita ja oppimaan jopa korkeanpaikanharjoituksia, jotka tutkitusti nostavat maksimaalista hapenottokykyä. Ohjaus perustuu Oxygen Advantagen -hengitysohjelmaan. Yksilöohjausta suositellaan etenkin tavoitteellista kehitystä hakeville asiakkaille – esimerkiksi urheilijat hyötyvät hapenottokyvyn parantumisesta paljon. Urheilujoukkueille suosittelemme yksityiskursseja. Huokun hengityskurssin- tai päivän käyneille tunnit -50%


Voit ilmoittautua mukaan kursseillemme, tapahtumiin ja ohjaustunneille sähköpostitse tai puhelimitse! Kerro iloittautumisen yhteydessä nimesi, yhetystietosi ja mihin palveluun haluat ilmoittautua. Saat vastaukseksi palveluun liittyvän infonpaketin sekä maksuohjeet.

Yksityistunneille ja -hoitoihin ilmoittautuessa, tiedustele vapaita aikoja, niin sovitaan yhdessä sopiva hetki.

Ilmoittautumisen voi perua ilman kuluja 48h ennen tapahtumaa.

Tervetuloa hengittämällä kohti hyvää oloa!

Yhteystiedot

Puhelin: 040 7009002

Email: huokunstudio@gmail.com

Y-Tunnus: 3241193-9